Siviilipalveluksesta
Suoritin asevelvollisena siviilipalveluksen. En siis mennyt armeijaan. Kirjoitan nyt valintaan liittyvistä asioista ja ihmisten asenteista. Tavoitteenani on tarkastella sivariutta laajalta pohjalta, mutta myös selkeyttää omia ajatuksiani ja käsityksiäni asiaan liittyen.
Olen odotusteni mukaisesti kohdannut valintaani negatiivisesti suhtautuvia ihmisiä. Huomattavaa on se, että näihin ihmisiin olen törmännyt paljon harvemmin kuin aluksi ennakoin. Fakta on, että 95 % niistä ihmisistä, joiden kanssa asia on tullut puheeksi, on suhtautunut valintaani täysin myönteisesti. Loppujen suhtautuminen on ollut joko kyseenalaistavaa tai suoraan negatiivista.
Jos joku pelkää jättää armeijan väliin siksi, että joutuu syrjityksi, voin ainakin omalta kohdaltani kertoa ettei “ketään kiinnosta”. Ne muutamat tapaukset, jotka antavat ilmi negatiivisen suhtautumisensa, ovat ehkä muutenkin sellaisia ihmisiä joiden kanssa et halua erityisemmin olla tekemisissä. Eikä aina tavatessa tarvitse herättää sivarikeskustelua (ei siitä tosin myöskään mielestäni tarvitse vaieta).
Mielenkiintoisinta on ollut huomata, miten valintaani kehuneet ovat useimmiten olleet naisia. Voisi luulla että naisrintamalla sivarius nähdään heikkoutena (pojista miehiä, jne.), mutta jälleen kerran ennakkoluulot osuvat ohi. Myös vanhemmissa sukupolvissa naiset ovat olleet niitä asiaan myönteisimmin suhtautuvia. Uskon että tämä johtuu osittain siitä etteivät miehet ehkä uskalla ottaa asiaan kantaa aktiivisen myönteisesti.
Saako töitä jos on sivari? En tiedä, sillä en ole vielä ehtinyt hakea uusia töitä sivarin jälkeen. Itse sain kuitenkin sivarista työpaikan (siitä lisää alempana). Jo olemassaolevat työni eivät myöskään ole kärsineet. Jos on oikeasti olemassa työnantaja, joka valikoi rekrytoitavat sotilaspassin perusteella, jätän ilomielin kyseisen työpaikan väliin. Tuskinpa ko. työnantajia edes on kourallista enempää.
Jaan kirjoituksen kolmeen osaan: siviilipalvelus, minä-näkökulma ja me-näkökulma. Ensimmäisessä osassa selvennän sitä, mitä siviivipalvelus oikeasti tarkoittaa ja mitä siinä tehdään. Sen jälkeen kerron, miten sivariutta voi perustella (ja vastaperustella) oman edun kannalta. Lopuksi käsittelen perusteluja koko yhteiskunnan näkökulmasta.
Siviilipalvelus
Yllättävää on ollut huomata, ettei monikaan tiedä edes alkeellisesti, mitä siviilipalvelus oikeasti tarkoittaa. Muutama ihminen on tuhahtanut kuullessaan sivariudestani, mutta sen jälkeen kysynyt, mitä sitten oikeastaan teen.
Siviilipalvelukseen haetaan joko vapaaehtoisesti heti kutsunnoissa, tai sinne saattaa “joutua” terveydellisen syyn vuoksi. Itse hain suoraan, syistä lisää alempana. Palvelus alkaa koulutusjaksolla, joita on vuodessa 12 (sisältäen 2 ruotsinkielistä). Palveluksen alkamisajankohta määräytyy sen mukaan, mille koulutusjaksolle päätyy. Käytännössä kutsunnoista hakijat sijoitetaan kevät-kesän kursseille. Oma kurssini oli toukokuussa.
Koulutusjaksolla istutaan päivät luennoilla, illat ovat vapaata. Alueelta saa poistua vapaasti, joskaan en keksi mitään erityistä syytä siihen. Itse kävin pari kertaa Lapinjärven keskustassa pyörimässä. Keskiviikko-iltaisin aukioleva Hotelli Hanhen baari on sivareiden keskuudessa legendaarinen. Alueella on paljon tilaa chillata ja harrastaa esimerkiksi pallolajeja. Lisäksi kanttiinissa on bilis- ja pingispödät (kuulin tosin vähän aikaa sitten että kanttiini on nykyään suljettu). Opetus tapahtuu arkisin, viikonloput ovat vapaata.
Sivarit jaetaan neljään ryhmään, jotka käsittelevät luennoilla eri aiheita: palo, pelastus ja väestönsuojelu (PP), kansalaisvalmiudet (KAVA), ympäristön ja kulttuuriomaisuuden suojelu (YKS) ja väkivallan ennaltaehkäisy (VÄKE). Itse valitsin viimeisimmän, kun PP meni nopeasti täyteen (ryhmäläiset voivat suorittaa järjestyksenvalvojakortin parilla kympillä, joten senkin takia ruuhkaa on).
Itse pidin VÄKE:n luennoista, jotka koostuivat kuuntelemisen lisäksi erilaisista aktiviteeteista. Lisäksi jokainen sivari suorittaa koulutusjaksolla EA1-ensiapukurssin. Mielestäni koulutusjaksolla oli ehkä samanlainen meininki kuin riparilla aikoinaan. Rehellisesti sanottuna tuntuu vähän siltä, että koulutusjakso on olemassa ainoastaan sen takia, että saadaan armeijan tapaisesti kasattua ikäluokka koolle. Pakollista liikuntaa koulutusjaksolla oli yhden kerran, viimeisellä viikolla, sillä liikuntaa ei lain mukaan saa velvollisilla teettää ennen terveystarkastusten valmistumista.
Arvioni mukaan noin puolilla koulutusjaksolle osallistuneista oli hankittuna palveluspaikka. Loput hankkivat palveluspaikan koulutusjakson aikana (haastatteluun menoa varten saa vapaapäivän). Mikäli palveluspaikkaa ei löydy, jää velvollinen koulutuskeskukselle ns. legioonalaiseksi eli leggariksi. Leggarit työskentelevät esimerkiksi pihanhoito- ja keittiötehtävissä. Tavoitteena on että leggarit löytävät myöhemmin muualta palveluspaikan.
Koulutusjakson jälkeen sivarit jättävät Lapinjärven ja menevät tekemään töitä palveluspaikkaan. Käytännössä siviilipalvelus tarkoittaa vajaan vuoden mittaista (347 päivää, sisältyen noin kuukauden koulutusjakso) työjaksoa julkisen tai kolmannen sektorin toimijan alaisena. Sivari saa palveluspaikalta päivärahaa. Lisäksi palveluspaikan tulee maksaa portaittaista ruokarahaa, jos kaikkia neljää ruokailua ei pystytä suoraan järjestämään. Palveluspaikan pitää maksaa sivarin vuokra, mutta käytännössä sivarit passitetaan Kelan luukulle sotilasavustusta anomaan.
Sivarin toimenkuva riippuu palveluspaikasta. Jos sivarilla on aiempaa koulutusta, voi palveluspaikan saada omalta alalta (esimerkiksi hoitoalan sivareita otetaan sairaaloihin töihin). Tavanomaisia palveluspaikkoja ovat toimistot, kirjastot, koulut, vanhainkodit, jne…
Minä
Mitkä ovat sivariuden seuraukset yksilölle, eli minulle? Puhuin jo ylempänä hieman siitä, miten tosiasiassa sivarius ei arkielämässä vaikuta mihinkään mitenkään. Ihmisiä ei vaan kiinnosta, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. On oma valinta, pysyykö asiasta vaiti vai herättääkö keskustelua. Itse otan asian harvoin esille omatoimisesti, mutta jos joku siitä kysyy, jatkan keskustelua. Paras tapa vaikuttaa niihin negatiivisiin asenteisiin on olla järkevä ja rauhallinen.
Itselläni oli monia syitä, jotka johtivat sivariin hakeutumiseen (olisin voinut mennä myös armeijaan). Suurin syy valintaani oli halu nähdä, mitä sivari oikeasti on ja keitä sivariin hakeutuu. Mielenkiintoista olikin koulutusjaksolla huomata, että suurin osa sivareista oli runsaasti yli 20 ikävuoden ylittäneitä tavallisia miehiä, jotka olivat sivarissa useimmiten työkokemuksen perässä (vrt. CV:ssä armeija vastaan oman alan työkokemus). Koulutusjaksolla tapaamani ihmiset olivat mukavia, järkeviä ja rauhallisia. Tulin toimeen kaikkien kanssa, erinomaisesti.
Työkokemusta sain sivarista itsekin. Työtehtäväni olivat monipuolisia, minkä lisäksi sain runsaasti ajokokemusta joka olisi muuten jäänyt saamatta (en omista autoa). Olen tyytyväinen palveluspaikkaani, joka tarjosi riittävästi vastuuta ja vapautta. Kaiken lisäksi palvelukseni päätyttyä jäin palveluspaikkaan määräaikaisesti töihin. Myöhemmin työsopimusta jatkettiin, joten työsuhde on edelleen voimassa. Väitän siis että työelämään liittyen sivarista oli itselleni selkeää hyötyä.
Armeijassa olisi varmasti fyysinen kunto kasvanut. En liioittele väittämällä että oma fyysinen kuntoni olisi hyvä, mutta väitän kyllä että olisin sen osalta pärjännyt läpi asevelvollisuuden. Siviilipalvelus ei varmastikaan rasita ihmistä fyysisesti yhtä paljon kuin armeija, joten jos tavoite on kasvattaa kuntoa, siitä vaan armeijaan. Itselleni olisi tehnyt hyvää.
Sivariin menemällä jättää väliin “armeijakulttuurin”. Se, onko se hyvä vai huono asia, on yksilöllistä. Itse olen jo tottunut istumaan hiljaa kun muut ikäryhmäni edustajat puhuvat inttijuttuja kolmatta tuntia putkeen. En myöskään onneksi ole “päässyt” heittämään inttiläppää itseäni vanhempia sukupolvia edustavien miesten kanssa. Inttikulttuuri on yksi niitä asioita, jotka olisi ehkä ollut mielenkiintoista kokea, ihan vain omakohtaisen kokemuksen kannalta. En kuitenkaan tiedä, jäinkö sittenkään paitsi mistään hyödyllisestä.
Me
Nyt kun itsekkäät argumentit on käyty läpi, voidaan siirtyä yhteiskunnalliseen näkökulmaan. Monille juuri tämä näkökulma on se ratkaiseva tekijä kutsuntojen osuessa kohdalle. Suomessa asevelvollisuutta pidetään korokkeella, lähes kaikista muista Euroopan maista poiketen. Suomen historiaan pohjautuva tunteellisuus asiaan liittyen onkin jotain, mitä muualla sivistysvaltioissa ei samassa mittakaavassa esiinny.
Olen itse kohdannut muutamia ihmisiä, joiden mielestä laistan vastuustani ja velvollisuudestani mennessäni sivariin. Mielestäni on tärkeää huomata, että kyseinen argumentti on täysin moraalinen: siviilipalvelus on laillinen vaihtoehto suorittaa maanpuolustusvelvollisuus. Velvollisuudesta ja vastuusta ei siis juridisessa mielessä laisteta sivariin menemällä.
Kuten arvata saattaa, moraaliin pohjautuva keskustelu on sitä vilkkainta sivariin liittyvää keskustelua. Olen itse välillä turhautumiseen asti saanut kuulla, miten nykynuoriso ei enää kanna vastuuta ja niin edelleen. Ensinnäkin, koko ikäryhmään yleistäminen yksittäistapausten perusteella on mieletöntä. Toiseksi, väitän ettei nykynuoriso ole merkittävästi sen enempää hunningolla kuin aikaisemmat sukupolvet vanhempiensa mielestä aikoinaan olivat. Ainakin omien kokemusteni pohjalta isät kuuntelevat naureskellen miten poika on armeijassa rötvännyt mahdollisuuksiensa mukaan.
Entä sitten kun sota syttyy? Vaikka laissa ei määritellä sivarien tehtävää poikkeustilassa, on melko varmaa että myös sivarit laitettaisiin sotatilanteessa töihin. Yksi koulutusjakson ryhmänjohtajista sanoi että sivarikin pääsee halutessaa rintamalle, en tiedä pitääkö väite paikkansa vai ei. Siihen, onko sodan uhka Suomessa todellinen vai ei, ja että puolustetaanko Suomea tehokkaimmin suurella asevelvollisuusarmeijalla vai jollain muulla ratkaisulla, en tässä kirjoituksessa ota kantaa.
Yhteenveto
No, pitääkö maanpuolustusvelvollisen mennä sivariin vai armeijaan? Asiaa ei kannata nähdä näin mustavalkoisesti. Mielestäni tässäkin asiassa tulee ottaa huomioon yksilön omat tavoitteet. Joillekin armeija on parempi vaihtoehto, toisille taas sivari. Siviilipalvelus on laillinen vaihtoehto armeijalle, joten jos siitä kokee saavansa enemmän irti, sinne vaan. Mitä ikinä kukin valitseekaan, on se yksilön oma valinta.
Olen itse huomannut, että Suomessa asevelvollisuuteen suhtaudutaan kaikista virheellisistä ennakkoluuloistani huolimatta muuta Eurooppaa tunteellisemmin. Matkatessani Manner-Euroopassa olen onnistunut hämmästyttämään ihmisiä kertomalla Suomen olemassaolevasta asevelvollisuudesta ja siihen liittyvistä asenteista. En muista että olisin missään kohdannut ihmistä joka ei olisi naureskellut kertomuksilleni.
Näillä lauseilla en edelleenkään ota kantaa asevelvollisuuden asemaan, vaan haluan tuoda esille sen miten erilainen keskustelukulttuuri Suomessa vallitsee asian tiimoilta. Juuri siksi on mielestäni tärkeää selventää ihmisille, mitä siviilipalvelus oikeasti tarkoittaa. Vasta valistuneiden mielipiteiden pohjalta voidaan käydä valistunutta keskustelua.
Lue lisää aiheesta
Lapinjärven Siviilipalveluskeskus
Wikipedia: Siviilipalvelus Suomessa