Kulttuurillinen itsekkyys
On olemassa myös rationaalista isänmaallisuutta. On nimittäin valtioita, joihin syntyneen on rationaalista puolustaa isänmaansa kulttuuria ja yhteiskuntaa.
Suomi, muiden pohjoisten hyvinvointivaltioiden ohella, on yksi näistä valtioista. On rationaalista yrittää säilyttää se kulttuuri ja yhteiskunta, jonka Suomi on saavuttanut, sillä sen voi hyvin väittää olevan parhaita maailmassa. Pohjoismainen demokratia on kaukana toimivasta, mutta se on parempi vaihtoehto kuin mikään muu tietämämme.
”Kulttuurin säilyttäminen” saattaa särähtää lukijan korvaan, jos sen tulkitsee totaalisena säilyttämisenä. Tarkoitan kuitenkin sen tärkeimpien ja edistyksellisimpien piirteiden säilyttämistä. Näitä piirteitä ovat muiden muassa rauhanomaisuus, aatteenvapaus, yksilönvapaus, sananvapaus, ihmisten välinen tasa-arvo, vallan kolmijako, edustuksellinen demokratia ja mahdollisuuksien tasa-arvo. On rationaalista haluta suojella näitä piirteitä, sillä jos jokin niistä heikkenee, ottaa ihmiskunta kehityksessään peruutusaskelia.
Monikulttuurisuus ei ole rikkaus. Se ei myöskään ole rikkauden vastakohta. On sanomattakin selvää että erilaisten kulttuurien kohdatessa törmätään ongelmiin. Tämän toteaminen ei ole rasismia, ennakkoluuloisuutta tai sulkeutumista. Vain tiedostamalla tosiasiat voidaan hallita niiden seurauksia. Kulttuurien kohtaamista ei voida estää; siksi siitä tulee tavoitella parasta lopputulosta.
Kulttuureissa on hyviä ja huonoja puolia. Väitän että on täysin oikeutettua pyrkiä suojelemaan niiden hyviä piirteitä, vaikka se tarkoittaisikin saapuvan kulttuurin piirteiden tukahduttamista. Esimerkiksi Suomen ei tule kulttuurien törmätessä antaa periksi yksilönvapaudesta tai tasa-arvosta. Väite perustuu rationaalisuuteen, ei tunteisiin.
Sanonta ”maassa maan tavalla” kuvaa järkevää suhtautumista aiheeseen, vaikka sekin luultavasti särähtää monen korvaan. Kulttuuriin saapuminen on valinta. Siksi on saapujan velvollisuus sopeutua valitsemaansa kulttuuriin. Länsimaisen yksilönvapauden mukaisesti omia tapojaan voi tietysti harjoittaa, kunhan ne eivät rajoita samaa vapautta muilta.
Omaa kulttuuria ei siis tule pakottaa muiden nieltäväksi, mikä koskee luonnollisesti myös allekirjoittanutta. Suomenkaan ei tule tunkea kulttuuriaan muualle; järkevin vaihtoehto on kehittää sitä entisestään ja antaa muille mahdollisuus saada siitä vaikutteita. Samalla tulee pitää silmät auki, sillä vaikutteita tulee samanaikaisesti etsiä myös muista kulttuureista.