Turmiolan Tommi
Mielestäni on hyödyllistä oikeasti tutustua erilaisiin näkökulmiin asioissa joista haluaa muodostaa mielipiteen. Tästä johtuen altistan itseni tietoisesti kaikenlaiselle keskustelulle ja informaatiolle. Selaan Hommaforumia, luen suvakkimediaa, käyn läpi kaikenlaisten poliitikkojen haastatteluja, ja niin edelleen. Tutustuessani näkökulmaan en sulje ovia oivalluksilta, mutta en myöskään aukaise niitä aivopieruille.
Länsimaisen demokratian toimimattomuuden ydin on keskustelukulttuurin polarisoituneisuus. Ääripäissä vellovien äänitorvien välillä ei synny keskustelua, vaan jokainen keskusteluun osallistuva lokeroidaan molempiin ääripäihin, minkä jälkeen keskustelu ei enää koske asiaa vaan lokeroita. Henkilö, joka on maininnut kannattavansa perustuloa on tuominnut itsensä kommunistiksi. Henkilö, joka on maininnut suhtautuvansa kriittisesti perintöveroon on tuominnut itsensä neoliberaaliksi. Näiden henkilöiden sanat ovat vain kaikuja lokeroista. Sanojen asiasisältö liiskautuu lokeroiden alle.
Osana itsetuhoista kaikkeen tutustumista olen seurannut Yle Kioskin tallenteita. Jokaviikkoinen Rakel Liekin luotsaama Rakelin kuplassa saa säännöllisesti logiikkaoptimismini romahtamaan. Syy siihen miksi jatkan sarjan seuraamista on se, että jokainen jakso käsittelee asioita täysin eri näkökulmasta kuin itse niitä mielessäni käsittelen. Toistuva teema on sukupuolten välinen tasa-arvo.
En voi käsittää sitä ristiriitaa joka vallitsee sukupuolten välisestä tasa-arvosta käytävässä keskustelussa. Tarkoitan tapaa ajatella tasa-arvon edistämistä toisen sukupuolen edun ajamisena. Mielestäni tasa-arvo kirjaimellisesti tarkoittaa sitä ettei sukupuolta erikseen ajatella eikä mainita. Näin loogisesti ajateltuna työtehtävien sukupuolikiintiöiden kaltaiset toimenpiteet ovat silkkaa ristiriitaisuutta. Mitä muuta voi ajatella tilanteesta jossa esimerkiksi mies ei saa työpaikkaa sen takia että sukupuolikiintiön takia tehtävään on valittava nainen? Kyseessä on hyvin konkreettinen toimenpide, mutta sama ristiriita pätee tasa-arvokeskusteluun abstraktimminkin: miten voidaan edistää tasa-arvoa korostamalla jonkin osapuolen suurempaa tai pienempää tilastollista esiintyvyyttä?
On epäloogista kiinnittää tasa-arvon nimissä huomiota jonkin osapuolen tilastolliseen määrään valitussa joukossa, oli kyseessä sitten tummaihoisten määrä Oscar-ehdokkaiden joukossa, miesten määrä pörssiyritysten johdossa tai naisten rooli estradilla. Oikea tasa-arvo on sitä että tämä kategorisointi sivuutetaan ja sen sijaan nähdään todelliset syyt tilastollisten faktojen takana. Voi olla perusteltua nimittää Oscar-ehdokkaiksi ainoastaan valkoihoisia ihmisiä. Se olisi epätasa-arvoa jos näin ei tehtäisi sen takia että koettaisiin tarpeelliseksi nimittää ehdokkaiksi myös jonkin muun ryhmän edustajia. Myös se olisi epätasa-arvoa jos näin tehtäisiin silkan valkoihoisuuden perusteella.
Viimeisimmässä Rakelin kuplassa -jaksossa käsitellään naishahmoja kirjoissa, näytelmissä ja elokuvissa. Konsensus haastateltujen kesken on se että naisen rooli on liian ohut ja sen tulisi muuttua. Nainen on haastateltujen mukaan useimmiten miespäähenkilöä tukeva sivuhahmo joka kysyy kysymyksiä ja pönkittää näin miehen ihmisroolia ja tulee myös usein pahoinpidellyksi. Omien kokemusteni pohjalta tämä kuvaus on todenmukainen, ja ilmeisesti myös asiaa työkseen tutkineet ovat päätyneet toteamaan sen.
Oleellista on huomata ero todellisuuden ja siitä tehtävien johtopäätösten välillä. Mielestäni on mieletöntä väittää edellisen kuvauksen pohjalta että naisten roolia estradilla tulisi johdonmukaisesti muuttaa. Vaikka naisen rooli onkin useimmiten ohut ja se tuntuu epäoikeudenmukaiselta, on järkevä ratkaisu tilanteeseen yksinkertaisesti kuluttaa toisenlaista kulttuuria. Järkevä ratkaisu ei ole vedota teennäiseen tasa-arvoon ja vaatia kulttuuria taipumaan oman maailmankuvan mukaiseksi.
Voisin kääntää aiemmat perusteet toiseen näkökulmaan. Toteaisin miten mies on tarinassa usein luonteeltaan väkivaltainen, naishimon alistama päähenkilö, jonka kohtalo on ryypätä itsensä hengiltä ja siinä samassa tuhota ihmissuhteensa ja tehdä muita typeryyksiä. Voisin vetää toteamuksesta johtopäätöksen jonka mukaan miesten roolia tarinoissa tulee kollektiivisesti muuttaa, koska lukiessani kyseisiä tarinoita tunnen mielipahaa niiden esittämien roolien kapeudesta ja siitä miten koen joko olevani rajoitettu pahan miehen rooliin tai vaihtoehtoisesti lukittu menestyksekkään miehen roolin ulkopuolelle.
Tällainen suhtautuminen asiaan olisi kuitenkin mieletöntä. Jos populääritarinat mielestäni kuvaavat miehen (tai naisen tai työttömän tai yrittäjän tai…) epämiellyttävässä valossa, on looginen ratkaisuni asiaan keskittyä kuluttamaan mielestäni mielekkäämpiä tarinoita. Jokaisella tarinankertojalla on omat syynsä siihen, millaisiksi tarinan henkilöt valikoituivat. En voi ulkopuolisena tietää näitä syitä. Sen sijaan voin tarkastella lopputulosta. Se voi olla mielestäni ohut tai ohuen vastakohta. Tätä johtopäätöstä voin käyttää hyväkseni kun seuraavan kerran selaan tarinahyllyä.